tuo mystisen, tuulten tien Deer Motherin tytär,
kuunteli herkkää vaistoaan,
saapui kaukaa idästä kuusimehtien,
kirkkaiden mehtäpurojen kätköistä
Suomenselän erämaille.
Sydänsuomeen.
Vaalien sydämessään kaikkien emoa,
maata jalkojen alla ja villiä tulta sisimmässään.
Asettui Kivijärvelle,
kauniin erämaajärven rantuuksille.
Huikeille jäkäläkankaille.
Mustikkamaille.
Maagisten Pirunpeltojen tyveen.
Nukahti pehmeälle sammalmättäälle.
Aamuauringon ensi säteissä,
huomasi ihmisen mehtän reunassa.
Katsoivat siinä toisiaan.
Niin syntyi ymmärrys mitä on olla Peuranluoma.
- yhteys luontoon, maahan ja ihteen.
Tuuleen.
Tuleen ja veteen meissä.
Maailmankaikkauden vettä läikehtivät silmät peilinä,
näin heijastaen takaisin niin kauniin kuvan.
Ihmisen ihtensä.
Juuri sen kuka on.
Sarvien tähytessä kohti taivasta.
Sorkkien tonkiessa maata
kulkien yhdessä löytämisen valon polkua.
Tehden löytöjä ihtestään
taiteen, luontoyhteyskokemusten ja elävän astrologian kautta.